Tässä Marvel-sankarien täyttämässä universumissa on nyt myös Star
Warsilla tarve astua estradille. Disneyn dollarin vihreät silmät näkivät
mahdollisuuden raapaistessaan takataskusta neljä miljardia dollaria
itse Tähtien arkkitehdille, George Lucasille. Visiona oli
yksinkertaisesti poistaa Lucas huoneesta ja ottaa tilalle joukko
studio-strategikkoja. Ainakin ensimmäisen elokuvan perusteella
scifi-kaappaus on onnistunut ja vuoden 2016 puolella saatetaan hyvinkin
hätyytellä James Cameronin lippuluukkulukemia.
Tehdään
nyt alkuun selväksi, että en koe mitään tarvetta silitellä Tähtien
Sota- saagan uudempia tuotoksia sen alkuperäisen trilogian takia.
Episodit IV-VI ovat erinomaisia viihde-elokuvia ja trilogiana merkittävä
teos niin elokuvan historiallisessa kontekstissa kuin myös
populaarikulttuurin kehityksen puolesta. 70-luvun nuori Lucas on ollut
visionääri ja leikkaa-liimaa tapaisen tarinankerronnan mestari. Lucasin
paras elokuva on silti vuoden -73 American Graffiti.
Episodien
I-III osalta arkkitehti Lucasilta karkasi kyllä mopo käsistä,
tavallaan. Tähtien sota- elokuvat ovat muodostuneet yhden sukupolven
kaihoisaksi nuoruuden ideaaliksi ja mielikuvaksi, joka on sitten
testamentattu aina jälkipolville. Sitä on tietenkin avittanut Lucas ja
markkinavoimat, restauroitujen versioidensa avulla. Samalla Tähtien Sota
on myös kasvanut suuremmaksi kuin sen luoja. Se on kollektiivisten
kokemusten summa, johon kenelläkään yksittäisellä henkilöllä, vaikka
olisikin omakätisesti luonut koko universumin, ei ole oikeutta kajota.
Episodien I-III suurin ongelma onkin, että Lucas vanheni ja muuttui,
mutta yhden sukupolven nostalgiannälkäinen muistijälki pysyi ja pysyy
ennallaan. Lucasin oma näkemys Tähtien Sodasta ei kohdannut fanien
näkemystä. Totta kai on myös muistettava, että Lucasin uudemmat elokuvat
ovat paikoitellen karmaisevia.
Disney palkkasikin uuden
trilogian ensimmäisen osan ohjaajaksi Star Trekinkin rebootanneen
J.J.Abramsin. Älykäs valinta ottaen huomioon ohjaajan aiemmat elokuvat,
joissa hän on onnistuneestikin uudelleenrakentanut scifi-universumin,
sekä apinoinut taitavasti 80-luvun alun Spielbergiä. Abrams on
alkuperäisen trilogian uskollinen fanaatikko ja se näkyy
lopputuotoksessa, hyvässä ja pahassa...
Star Wars: The
Force Awakens on yllättävän vanhanaikainen elokuva visuaalisesti ja
ohjaukseltaan. Muutamaa kallellaan olevaa zoomausta (Star Trek) ja
valonheijastusefektiä (kaikki Abramsit) lukuunottamatta The Force
Awakens on ennen kaikkea Star Warsia, klassisen Abramsin sijaan.
Efektintäyteiseksi elokuvaksi erikoisefektejä käytetään hillitysti. Tämä
miellyytti minua suunnattomasti, muutenkin erinomaisesti filmille
tallennetussa teoksessa.
Tosin tarina toistaa...
ja toistaa alkuperäisen trilogian juonta ja rytmiä kuin mikäkin
ala-asteikäisen fanipojan äidinkielen aine. Yhtäläisyydet alkuperäisten
elokuvien rakenteisiin ovat jo liian selkeät. Välilllä tuntuu kuin Force
Awakens on jatko-osan sijaan uudelleensovitus. J.J. Abrams kopioi
menestyksekkäästi esikuvaansa, mutta kopio on kopio, ja se haavoittaa
sen elokuvallisia saavutuksia. Elokuvan McGuffin on myös jo aivan liian
selvä McGuffin. MI3:sen jäniksenkäpälä on käsikirjoituksellinen
mestarinäyte verrattuna Luken sijainnin paljastavaan kartanpalaseen.
Jossain vaiheessa, jopa unohdin elokuvan aikana, mistä tässä kaikessa on
kyse.
Disney on myös viisaasti toteuttanut
historian poliittisesti korrekteimman castingin suuren budjetin
event-elokuvalle. Ottaen huomioon alkuperäisen trilogian mahdollisuudet
rotutulkinnoille ja Prinsessa Leian orjabikinit, on uusi strategia
merkittävä ja ainoa oikea vaihtoehto Disneylle. Star Wars: The Force
Awakens ei syyllisty päähenkilöiden valkaisuun ja haastaa vanhat
sukupuolikäsitteet. Kuinka moniulotteisia henkilöhahmot sitten ovat, on
eri kysymys.
Vaikkakin lähtökohdiltaan valaistuksen
kokeneen Storm Trooperin näkökulma on tuore ja herkullinen, ei sillä
lopulta tehdä mitään psykologisesti merkittävää. Finniä
mielenkiintoisempi hahmo on Luke-kopio Rey, joka toimii etenkin
valovoimaisen Daisy Ridleyn ansiosta. Uskon vahvasti, että Force
Awakensin onnistuminen lepää Ridleyn harteilla, ja juuri hänen
ansiostaan elokuvasta on helppo pitää. Sen sijaan ennakkoon eniten
odottamani Adam Driver ei vielä täysin vakuuta Darth Vaderin viitan
kantajana Kylo Reninä. Voi tosin olla, että tulevat osat piirtävät vielä
hänestä trilogian mielenkiintoisimman hahmon.
Vanhojen
naamojen Leian, Han Solon ja Luken näkeminen on sekä hauskaa että
väkinäistä. Käsikirjoituksen valinta yhdistää vanha trilogia uuteen on
hankala. Force Awakensia vaivaa vielä pienimuotoinen
uudelleenlämmityksen fiilis, jossa nuorempi sukupolvi leikkii
vanhempiaan. Vaikka Harrison Ford on elokuvan parasta antia
ikääntyneenä, mutta ei kasvaneena Han Solona, tuntuu hänen ja Leian
väliset kohtaukset silti hieman sokeroiduilta. Entistä monimutkaisemmat
perhesolmut taas saavat avaruusoopperan muuntautumaan
avaruussaippuaoopperaksi.
Käyn ajatuksiani läpi ja
huomaan heittäväni paljon paskaa uuden trilogian avaajan päälle. Ei Star
Wars: The Force Awakens huono elokuva ole tai edes heikko. Se on
viihde-elokuvana visuaalisesti ja henkilöhahmoiltaan sata kertaa
rikkaampi kuin esimerkiksi kesän avannut efektimössö The Avengers: Age
of Ultron. Jos menestyneet suuren budjetin toimintaelokuvat menevät
uuden Tähtien Sodan suuntaan, niin hyvä niin. Nyt kun uusi/vanha
universumi on myös esitetty, uskon että Rian Johnsonin luotsaamasta
episodi VIII:sta tulee parempi elokuva. Sama päti jo vuonna 1980, kun
Imperiumin Vastaisku saapui kankaille.
***1/2