maanantai 21. syyskuuta 2015

R&A vkl osa 1: The Brand New Testament, The Fool & Dope

Ensimmäinen R&A viikonloppu sujui tehokkaasti. Ehdin kuuteen elokuvaan, joista kaikki olivat hyviä, osa jopa erinomaisia. ParFoolasta kaikessa oli ehkä elokuvien vaihtelevuus, joka teki katsomismaratonista hyvin mieluisaa. Matkaan mahtui niin eurooppalaista valtavirtaa,  amerikkalaista indieä kuin myös yksi venäläinen tragedia.

Lauantain ensimmäinen elokuva oli Jaco Van Dormaelin The Brand New Testament. Täälläpäin Van Dormael tunnetaan parhaiten hänen valintaepiikistään Mr. Nobody, joka on lukuisista mielenkiintoisista ajatuksistaan huolimatta aikamoinen sekamelska, tosin mielenkiintoinen sellainen. The Brand New Testament kuuluu samaan sarjaan, ja vaikka ote on kevyempi ja koomisempi, pyrkii Van Dormael taas änkemään vähän kaiken elokuvaansa, onnistuen ja epäonnistuen. The Brand New Testament lähtee ajatusleikistä, jossa Jumala on varsinkainen paskiainen, jonka ainoa viihdyke on typerien sääntöjen keksimisen maapallolle (esim. hillopuoli paahtoleivästä tippuu aina lattialle). Jumala vihaa kaikkea ja sen takia pyrkii tekemään ihmistenkin elämän vaikeaksi ja etenkin ärsyttäväksi. Jeesus kyllästyi jo aikoja sitten isäänsä,, jonka seurauksena siis Uusi testamentti. Nyt on 10-vuotiaan tytär Ean vuoro.

Elokuva koostuu irrallisista ideoista, yksityiskohdista ja tarinoista, joita sitoo Ean kuuden uuden apostolin etsinnästä kertova kehyskertomus. Lopputuloksena on visuaalisesti loistelias, vahvasti kansainvälisen mainosmaailman tuotoksia muistuttava lyhytelokuvaketju, joka ihastuttaa ja lopulta myös aavistuksen vihastuttaa toistavuutensa takia. Mr. Nobodyn tapaan The Brand New Testament on ennemminkin liian kunnianhimoinen kuin helppo elokuva, vaikka sen parissa kyllä viihtyy helpon elokuvan tavoin.

The Fool on uusin itänaapurin yhteiskuntakritiikki, joka on saanut kansainvälistä hehkutusta siipiensä alle. Ohjaaja Yuri Bykov on omistanut elokuvansa edesmenneelle maanmiehelleen Balbanoville ja elokuvasta löytyykin samaa sysimustaa huumoria kuin ohjaajakollegan teoksista. Silti The Fool on eheämpi elokuva kuin Balbanovin provosoivat teokset. Bykov kertoo tarinaa kaupungin "idiootista", joka isänsä tavoin välittää muistakin ihmisistä kuin vain lähipiiristään. Yli 800 henkilöä majoittava ränsistynyt kerrostalo on murentumassa vuorokauden sisällä, mutta kukaan kaupungin ylempi virkamies ei halua tehdä mitään. Kaikki ovat ensinnäkin juopuneita kaupunginjohtajan kunniaksi järjestetyistä juhlista. Toiseksi kerrostalon surkea kunto johtuu korruption pitkistä lonkeroista, jotka kulkevat aina kaupungin alimmalta tasolta maan korkeimmalle tasolle. Ainoastaan "idiootti" yrittää tehdä asialle jotain.

Bykovin elokuva alkaa sysimustana komediana ja muuttuu pikkuhiljaa, jos ei nyt koko ihmiskuntaa, niin ainakin yhteiskuntaa käsittelväksi tragediaksi. Maailma pyörii paikallaan, koska kukaan ei jaksa enää uskoa muutokseen. Raha siirtyy luokkapyramidissa ylöspäin ja vastuu alaspäin. Kukaan ei sitä vastuuta kanna, mutta seurauksia kyllä. The Fool on tuotannoltaan pienimuotoisempi kuin esimerkiksi Leviathan, mutta elokuvana yhtä hyvä ellei parempi - enemmän asennetta, vähemmän taiteellisuutta.

Lauantain päättävänä elokuvan toimi Rick Famuyiwan energiapommi Dope, josta muuten löytyy samaa asennetta kuin festivaaleillakin esitettävästä Dear White Peoplesta, mutta Dope toimii satiirin sijaan toimintaelokuvana. Dope on MTV 2.0 aikakauden 90-luvun Tarantinoa apinoiva Ferris Bueller's Day Off uusintaversio. Ei nyt täysin, mutta paljon samaa on. Dope on myös äärimmäisen hauska ja viihdyttävä elokuva. McGuffinina toimii MDMA-erä, jonka myynnin päähenkilötrio saa monimutkaisten välivaiheiden kautta kontolleen. Harvardista unelmoiva ja vaatimattomista lähtökohdista ylöspäin ponnistava Malcolm joutuu elämänsä suurimman koetuksen eteen, kun kirjojen sijaan pitäis osata katua.

Päähenkilöiden kemioissa löytyy myös paljon samaa kuin esimerkiksi Superbadissa, mutta neitsyyden menettämisen unelmoinnin sijaan Dopesta löytyy myös tärkeämpääkin sanottavaa. Ennakkoluulot johtavat lokerointiin ja kehitystä ei tapahdu, koska etnisiin stereotypioihin perustuvat lasikatot pysäyttävät terävimmätkin päät. Aivan lopussa elokuva syöttääkin aika kovakätisesti viestiään katsojille, joka sinällään ei omasta mielestäni ollut enää tarpeellista. Silti Dopessa on sisältöä, joka on pakattu Gameboyhin.

The Brand New Testament: ***
The Fool: ****
Dope: ***1/2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti