R&A #9 ja #10: Festivaalin parhaat elokuvat Winter Sleep ja Turist

Vuoden 2014 R&A:n kaksi parasta elokuvaa kertoivat avioliitoista, ja vaikka molemmat käytännössä luettanee arthouse-tekeleiksi, eivät ne voisi olla yhtään erilaisia. Nuri Bilge Ceylanin Kultaisella Palmulla palkittu Winter Sleep on  kolmen tunnin ja 19 minuutin mittaisena järkälemäinen teos, joka edustaa arthousea parhaimmillaan ja pahimmillaan. Se on hitaan elokuvan mestariteos, joka silti herättää kysymyksen, "eikö tätä olisi voitu kertoa lyhyemminkin?" Upeita kuvia sisältävä elokuva pysyttelee suurimman osan ajasta sisätiloissa, kuvaten ihmisten välisiä keskusteluja elämästä ja sen oikeasta käyttötavasta. Elokuvassa on juoni, mutta tärkeämpää ovat itse päähenkilöt ja heidän henkilökaariensa rakennus. Lopputulos on äärimmäisen syvällinen ja tarkkanäköinen teos, joka muistuttaa enemmän kirjaa kuin elokuvaa.

Ohjaajan aiempi elokuva, R&A:ssakin muutama vuosi sitten nähty ja Cannesin Grand Prix'llä palkittu, Once Upon a Time in Anatolia hallitsi jo hitaan kerronnan taiteen. Winter Sleepin tavoin elokuva onnistui kertomaan äärimmäisen paljon hyvin pienin elein. Nuri Bilge Ceylanista onkin kuoriutunut ansaitusti 2000-luvun taide-elokuvan hehkutetuimpia nimiä, mutta kaikki ei hänen kädenjälkeään tule arvostamaan. Jos Anatolia vaati katsojalta jo paljon keskittymiskykyä ja istumalihaksia, niin 40 minuuttia pidempi Winter Sleep vaatii vielä enemmän. Viihde-elokuva Winter Sleep ei ole, mutta ei elokuvan vuonna 2014 tarvitsekaan olla pelkästään viihdettä, vaikka kulutustottumuksemme ovat sitä siihen suuntaan viemässä.

Winter Sleepin Aydin on ikääntyvä entinen näyttelijä, joka viettää päivänsä pyörittäen hotellia, keräten velkoja vuokra-asunnoistansa ja kirjoittaen kovasanaisiakin kolumneja alueen vähälevikkiseen sanomalehteen. Isänsä perinnön kautta Aydinista on tullut köyhän ja askeettisen asuinalueen merkkihenkilöitä, jonka mielipidettä arvostetaan, usein pakostakin. Hotellin pyörittämisessä Ayudinia auttaa epäonnistuneen parisuhteen käynyt sisko Necla, sekä kaunis nuorempi vaimo Nihal. Pian tulee selväksi, että rauhallisen ja kiireettömän elämän takia ovat ihmissuhteet tulehtuneet jo pitkän aikaa. Vuosia sitten huomatut pienetkin luonneviat ovat kasvaneet mammuttimaisiin kokoihin ja pienikin teko tai sana voi räjäyttää tilanteen täysin auki. Winter Sleep on elokuva vaietuista mielipiteistä, jotka paljastuessaan repivät vuosia rupeutuneet haavat syvältä auki.

Aydin on sympaattisesta ulosannistaan huolimatta pohjimmiltaan narsisti, joka on rakentanut ympärilleen maailman, jossa hän itse tuntee olonsa merkittäväksi ja miellyttäväksi. Muut ovat vain osasia, jotka tukevat tämän maailman olemassaoloa. Verbaalisen lahjakkuutensa ja oppineisuutensa takia hän pystyy vaivattomasti tamppaamaan muita maanrakoon, näkemättä siihen edes kovin paljon vaivaa. Likaiset työt teetetään muilla, koska silloin pysyy oma omatunto puhtaana. On selvää, että Aydinista olisi voinut tulla jotain paljon suurempaa ja niinpä hän salaakin katkeruutensa oman kaikkitietävän roolinsa taakse. Todellisuudessa Aydin, sekä hänen vaimonsa Nihal ovat molemmat menettäneet paikkansa Anatolian ulkopuolella ja se kalvaa molempia sisältäpäin.

Winter Sleep kuvaa hiljaista myrskyä, joka jättää jälkeensä täydellisen hiljaisuuden. Onko viimeisen U-käännöksen optio jo menetetty on vaikea sanoa, mutta kolmen ja puolen tunnin aikana katsoja on oppinut tuntemaan hahmot sen verran hyvin, että toivottavasti ei ole.

Vaikka Winter Sleep kerää kunnioitukseni, pidin silti festivaalien parhaimpana elokuvana ruotsalaista räävitöntä taide-elokuvan ja vitsin sekamelskaa eli Turistia (Force Majeuria). Cannesissa palkittu elokuva on infantiili versio Michael Haneken töistä. Se on psykologisesti yhtä tarkkanäköistä, mutta oivalluksen jälkeen seuraa analyysin sijasta nöyryyttämistä/pilkkaamista. Turist ei missään vaiheessa välitä hahmoistaan, vaan nauraa niille olan takaa. Yhdistelmä on herkullinen. Lisäksi ohjaaja Ruben Östlund rajaa kamerakulmiaan kunnianhimoisesti, jättäen välillä puolet kohtauksen tapahtumista kuvan ulkopuolelle, keskittyen täysin valitun henkilöhahmon sen hetkiseen maailmaan (lapset kuuntelemassa vanhempiensa riitelyä, miehet uhoamassa ja puolustamassa omaa egoansa).

Turist kertoo ruotsalaisesta perheestä, joka on viettämässä viisipäiväistä lomaa Alpeilla. Toisena päivänä perheen nauttiessa lounasta rinneravintolan terassilla, hallittu lumivyöry melkein yllättää heidät. Uhkaava lumimassa syöksyy vauhdilla perhettä päin ja hetken aikaa näyttää siltä, että se yltää ravintolan terassille asti. Mies Isä nappaa kännykkänsä ja juoksee pakokauhun vallassa terassilta poispäin. Äiti tarttuu lapsistaan kiinni ja heittäytyy heidän päälle turvaksi. Vanhempien primitiiviset reaktiot paljastavat syvät totuudet suhteesta ja arvomaailmasta. Totuus tekee kipeää jokaiselle ja sen käsitteleminen ravistaa sukupuolisuhteita ja perheen merkitystä.

Östlund on luonut ennenäkemättömän elokuvan. Sen asenne on jotain, mitä en ole aiemmin elokuvissa nähnyt. Visuaalinen puoli on puhdasta taide-elokuvaa, mutta ohjaajan ääni on räävitöntä, jopa ilkeää komediaa. Turist on lähempänä ivaa kuin vitsiä, mutta silti sille nauraa ääneen jatkuvasti. Elokuvan tarinan lähtölaukaus on nerokas ja pelottavinta kokonaisuudessa on, että kaiken stereotypioihinkin nojautuneen hauskuuttamisen takana on äärimmäisen tarkkanäköinen teos. Se kertoo hyvin paljon miesten ja naisten eroista käsitellä omaa elämäänsä, ja kuinka se näennäinen perheenpää ei välttämättä ole se perheen vahvin yksilö. Turistin näkemys puhuu vahvasti sen puolesta, että vuonna 2014 se on edelleen äiti, joka ylläpitää "perinteisen" perheen illuusiota yllä.

Winter Sleep: ****
Turist: ****1/2